Näytetään tekstit, joissa on tunniste kestävä kehitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kestävä kehitys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kemianteollisuus ja kestävä kehitys


Suomalaisen kemianteollisuuden ydinalueet liittyvät metsäteollisuuteen, maatalouteen, rakentamiseen, elektroniikkateollisuuteen, elintarvikehuoltoon sekä ympäristötuotteisiin. Uusimpana ydinalueena on myös biotekniikka, jota pidetään yhtenä lupaavimmista huipputeknologian aloista Suomessa.

Johtavia kemianteollisuuden maita maailmassa ovat Iso-Britannia, Italia, Japani, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Suomessakin on lukuisia yrityksiä, joiden tuotteiden markkinaosuus on merkittävä joko maailmanlaajuisesti tai Euroopan tasolla.

Vuodesta 1992 kemianteollisuuden ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasioita on seurannut ja pyrkinyt parantamaan Vastuu huomisesta-ohjelma. Nykyisellään ohjelma kattaa yli 80% kemianteollisuuden tuotannosta, ja lähes 65% kemianteollisuuden henkilöstöstä työskentelee ohjelmaan sitoutuneissa yrityksissä.

Ohjelman tavoitteena on yhteisön ja ympäristön huomioiva kestävän kehityksen toiminta. Ohjelman toiminnalle on ominaista yhteistyö ja avoimuus, ja seurannan kohteena ovat investoinnit ja koulutus, päästöt veteen ja ilmaan, jätteet, energian ja veden kulutusta sekä turvallisuus ja vastuu tuotteista.
Teksti: Oona Markula

Teollisuus ja ympäristö


Ympäristöasiat otetaan nykyään paremmin huomioon. Yritysten tarvitsee ottaa huomioon ympäristöasiat, jotta kilpailukyky pysyy hyvänä. EU ja valtio valvovat Suomessa teollisuuden ympäristövaikutusta. Tehtaille on asetettu tiukat rajoitukset päästöjen kanssa.

Suomen kemianteollisuus on sitoutunut kansainväliseen Resbonsible Care - Vastuu Huomisesta -ohjelmaan. Sen tarkoituksena on tukea yritysten vastuullista toimintaa terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioissa. Ohjelmaan sitoutuneet yritykset eivät tyydy pelkästään noudattamaan lainsäädäntöä vaan toimivat lisäksi itse asettamiensa, lainsäädäntöä vaativampien periaatteiden mukaisesti. Elinkaariarvioinnit toimivat mittareina, kun pyritään selvittämään, missä määrin tuotteet kuormittavat ympäristöä. Yhä useampi yritys julkaiseekin vuosittain ympäristönsuojelua koskevia raportteja ja turvallisuustiedotteita, koska yrityksiltä odotetaan avoimuutta ympäristönsuojelussa.


Responsible Care on kemianteollisuuden omaehtoinen ympäristö-, turvallisuus- ja terveysohjelma. Ohjelman tavoitteena on yhteiskunnallisesti ja luonnontieteellisesti kestävän kehityksen mukainen toiminta. Ohjelma on saavuttanut tunnustetun aseman kansainvälisillä foorumeilla. Se on mainittu esimerkkinä tuloksellisesta omaehtoisesta työstä useissa yhteyksissä. Vuonna 2002 YK:n ympäristöohjelma mainitsi Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa Responsible Care -ohjelman esimerkkinä kestävää kehitystä tukevasta toiminnasta.

Teksti: Toni Nykänen

Kestävä kehitys


Kestävä kehitys on on jatkuvaa ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on vähän luontoa kuluttavien prosessien käyttäminen. Pyrkimyksenä on turvata hyvät elämisen mahdollisuudet.

Kestävää kehitystä edistäviä toimintoja on päästöjen vähentäminen ja niiden torjunta, säästävä teknologia ja luonnonvarojen kulutuksen hallinta.

Kestävän kehityksen ympärille on luotu monia erilaisia projekteja sekä kunta että kansainvälisellä tasolla.

Voit itse edistää kestävää kehitystä ostamalla reilun maailmankaupan tuotteita, käyttämällä joukko- ja kevytliikennettä, lajittelemalla jätteet, suosimalla uusiutuvaa energiaa, ostamalla luomutuotteita, käyttämällä korjaus-, huolto- ja vuokrapalveluja, kierrättämällä, ostamalla myrkyttömiä ja kestäviä tuotteita, sekä suosimalla paikallisia tuotteita.

Teksti: Venla Kyttä

EKOLOGINEN SELKÄREPPU



Ekologinen selkäreppu kertoo kiloina sen materiaalimäärän, jonka tuotteen aikaansaaminen, käyttö ja jätehuolto ovat kuluttaneet jossakin vaiheessa jossakin päin maailmaa. Ekologinen selkäreppu on siis näkymätön taakka, jonka mikä tahansa tuote kantaa mukanaan.

Esimerkiksi linja-auton koko elinkaaren aikaisessa ekologisessa selkärepussa Suomessa on 4 miljoonaa kiloa uusiutumattomia luonnonvaroja, 42 miljoonaa litraa vettä ja 780 000 kiloa ilmaa. Tässä repussa on mukana linja-auton valmistus, ajon aikana kulunut polttoaine, ajamiseen tarvittavaa infrastruktuuria sekä linja-auton poistaminen käytöstä sen elinkaaren lopussa. Itse linja-auton paino ei kuitenkaan ole repussa mukana.

Yhden platinagramman tuottaminen kuluttaa 350 kg uusiutumattomia luonnonvaroja. Auton katalysaattorissa on noin 3 grammaa platinaa. Katalysaattoreiden ansiosta ilman laatu on Suomessa parantunut, mutta platinan käyttö näkyy valtavina kaivosjätevuorina esimerkiksi Etelä-Afrikassa.

Erinomainen tapa säästää luonnonvaroja on lisätä niiden käytön tehokkuutta.

Yleensä reput painavat huomattavasti enemmän kuin itse tuote. On arvioitu, että suomalainen tai muun teollisuuden maan asukas kerää viikossa noin 1500 kilogrammaa painoisen ekologisen selkärepun, joka vastaa noin 300:aa kauppakassillista luonnovaroja.
Teksti: Veli-Matti Saarinen